Kriisinhallintakeskuksen ydintoimintoihin lukeutuu asiantuntijoiden koulutuksen, rekrytoinnin ja henkilöstöhallinnon lisäksi tutkimus- ja kehittämistoiminta. Keskuksen tutkimustoiminta käynnistyi perustamisvuonna 2007, ja Kriisinhallintakeskuksen tutkimusohjelma hyväksyttiin vuonna 2008. Keskuksen tutkimustoiminnan painopisteitä ovat ohjelman mukaisesti olleet siviilikriisinhallintaoperaatioiden ja -menetelmien tutkimus, siviilikriisinhallinnan koulutuksen tutkimus, sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan yhteistoiminnan tutkimus ja siviilikriisinhallinnan teknologinen tutkimus.
Siviilikriisinhallinta kehittyy suhteessa toimintaympäristöönsä ja siinä ilmeneviin turvallisuusuhkiin. Inhimillisen turvallisuuden ajattelutapa toimii viitekehyksenä, jonka puitteissa turvallisuutta, siihen kohdistuvia uhkia sekä paikallisia ja kansainvälisiä toimintamahdollisuuksia voidaan jäsentää kokonaisvaltaisemmin. Myös Kriisinhallintakeskuksen uusi tutkimusohjelma perustuu inhimillisen turvallisuuden ajattelutavalle.
Inhimillisen turvallisuuden tutkimusohjelma yhdistää Kriisinhallintakeskuksen toimintoja läpileikkaavat kolme arvoa: inhimillisen turvallisuuden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden sekä kokonaisvaltaisuuden. Tutkimusohjelman tavoitteena on paremmin yhdistää keskuksen tehtävät, ja jäsentää kriisinhallintaan ja rauhanrakennukseen liittyvä tutkimus yhden viitekehyksen alle. Inhimillisen turvallisuuden tutkimusohjelman mukaisesti Kriisinhallintakeskuksen tutkimuksen painopisteitä ovat rauhanrakentaminen, konfliktinehkäisy, varautuminen, kokonaisvaltaisuus, tasa-arvo ja yhdenmukaisuus sekä asiantuntijuus ja osaaminen.
Tutkimusohjelma on luettavissa Kriisinhallintakeskuksen verkkosivuilla sekä suomeksi että englanniksi.
Lisätietoja tutkimusohjelmasta ja Kriisinhallintakeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta saa tutkimus- ja kehittämisjohtaja Jari Mustoselta, jari.mustonen@cmcfinland.fi tai 050 594 6450.