|
| 26.01.2012 Harjoittelijahaku OsLi-hankkeeseen avoinna
Kriisinhallintakeskus etsii harjoittelijoita Osaamisesta liiketoimintamalliksi -hankkeen tehtäviin. Hankkeen tavoitteena on edistää pohjoissavolaisten toimijoiden mahdollisuuksia työskennellä kriisistä tai katastrofeista toipuvissa, mutta vielä hauraissa maissa. Hankkeen avulla pyritään kehittämään kansainvälistymistä ja taloudellista kasvua Itä-Suomen ja Pohjois-Savon alueella. Hanke mm. toteuttaa valmennusohjelmaa sellaisille henkilöille, järjestöille ja yrityksille, jotka suunnittelevat työskentelyä epävakaisissa oloissa.
Harjoittelujaksot ovat kestoltaan 3-4 kuukautta ja ajoittuvat ensisijaisesti syksylle 2012. Harjoittelija toimii hankkeen avustavissa tehtävissä, esimerkiksi koulutus- ja muihin tapahtumiin liittyvät hallinnolliset tehtävät (aineistojen siirto, tiedonhaku, kopiointi, kurssilaisten avustaminen), materiaalin tuotantoon liittyvät käännös- ja oikolukutyöt, kotisivujen päivittäminen, julkaisujen taitto.
Harjoittelijalta edellytetään kykyä toimia monikulttuurisessa työyhteisössä ja hyvää englannin kielen taitoa. Odotamme valmiutta itsenäiseen työskentelyyn kiivastahtisessa työympäristössä ja toivomme joustavaa, ulospäinsuuntautunutta luonnetta. Ajokortti on eduksi harjoittelutehtävien hoidossa.
Harjoittelijan toivotaan olevan opintojensa loppuvaiheessa tai vastavalmistunut. Harjoitteluajan korvauksesta sovitaan erikseen voimassa olevien suositusten mukaisesti.
Hakemukset (liitteenä ansioluettelo) sähköpostitse 9.2.2012 mennessä osoitteeseen esr@cmcfinland.fi.
Lisätietoja sähköpostitse: esr@cmcfinland.fi Takaisin | Tulosta sivu |
