CMC:n toimistolla vieraili 26.5.23 ryhmä rauhantyöstä kiinnostuneita nuoria osana rauhanjärjestö Sadankomitean rauhanlähettiläskoulutusta, joka on suunnattu rauhasta ja kansalaisvaikuttamisesta kiinnostuneille 18-29-vuotiaille nuorille. CMC:n johtaja Kirsi Henriksson kertoi ryhmälle siviilikriisinhallinnasta, kriisinhallinnan kenttätyöstä ja kansainvälisistä urapoluista. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto hyväksyi vuonna 2015 päätöslauselman Nuoret, Rauha, ja Turvallisuus. Päätöslauselmassa tunnustetaan, että kestävän rauhan rakentamiseen tarvitaan nuorten osallistumista ja panosta. […]
Kriisinhallintakeskuksen laatusertifiointi uusittiin
Kriisinhallintakeskuksen koulutustoiminnalle myönnettiin ISO 9001 -laatusertifikaatti ensimmäisen kerran maaliskuussa 2020. Sertifiointi uusittiin uudelle kolmivuotiskaudelle maaliskuussa 2023. Kriisinhallinnan asiantuntijoiden kouluttaminen on yksi Kriisinhallintakeskuksen ydintehtävistä ja sillä kehitetään konkreettisesti kansallista kapasiteettia: kouluttamalla asiantuntijoita Kriisinhallintakeskus kasvattaa rosteria, jossa olevat asiantuntijoita voidaan lähettää kansainvälisiin operaatioihin. Tavoitteenamme on varmistaa, että operaatioihin lähetetyt suomalaiset asiantuntijat ovat hyvin valmistautuneita tehtäviinsä ja pystyvät […]
Kirsi Henriksson Kriisinhallintakeskuksen pitkäaikaisin johtaja
Kriisinhallintakeskuksen johtajana vuodesta 2018 lähtien toiminut Kirsi Henriksson on työskennellyt tehtävässään yli viisi vuotta, mikä on pidempään kuin yksikään aiemmista johtajista. Vuosina 2006–2010 Kriisinhallintakeskusta johtanut Ari Kerkkänen oli aiemmin pisimpään Kriisinhallintakeskusta vetänyt johtaja ja hän järjesti kahvitarjoilun henkilöstölle tittelin siirryttyä Henrikssonille. Johtajat ja henkilöstö saivat tilaisuuden muistella vuonna 2007 perustetun Kriisinhallintakeskuksen historiaa. ”Kriisinhallintakeskuksella on ollut […]
Kolme Kriisinhallintakeskuksen asiantuntijaa aloittanut uudessa EUMA-operaatiossa
Kolme ensimmäistä suomalaista Kriisinhallintakeskuksen lähettämää asiantuntijaa on huhtikuun alussa aloittanut työnsä EU:n uusimmassa siviilikriisinhallintaoperaatiossa Armeniassa. Asiantuntijoista kaksi on naisia. Näiden lisäksi kaksi tehtäviin valittua suomalaista odottaa vielä lähtöä Armeniaan. Suomi jatkaa vahvaa osallistumista operaatioon tarkoituksenaan avata tehtäviä hakuun myös tulevaisuudessa. European Union Mission in Armenia (EUMA) -operaation tehtävänä on tarkkailla Armenian ja Azerbaidžanin välistä tilannetta […]