Toimintamme vuonna 2023
CMC Finland on suomalainen valtiollinen siviilikriisinhallinnan asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävä on edistää rauhaa, demokratiaa ja vahvaa oikeusvaltiota Suomen ja EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisten tavoitteiden mukaisesti.
Tältä sivulta löydät toimintamme keskeiset tunnusluvut vuodelta 2023 koskien lähettämiämme asiantuntijoita, taloutta, koulutusta, henkilöstö- ja operaatiotukea sekä julkaisuja, tapahtumia ja sidosryhmäyhteistyötä.
124 siviilikriisinhallinnan asiantuntijaa
(keskiarvo)
CMC:n lähettämien siviilikriisinhallinnan asiantuntijoiden määrä vaihtelee jatkuvasti. Eniten siiviilikriisinhallinnan asiantuntijoita palveli EUAM Ukraine -operaatiossa. Vuonna 2023 perustettiin kaksi uutta EU-operaatiota, EUMA Armenia ja EUPM Moldova, joihin lähetettiin myös suomalaisia asiantuntijoita.
Siviilikriisinhallinnan asiantuntijat
57 vaalitarkkailijaa
Eniten vaalitarkkailijoita lähti Etyjin Turkin vaalitarkkailumissioon.
Lyhytaikaisista vaalitarkkailijoista 76 % oli Etyjin missioissa
CMC:n henkilöstö ja kulut
CMC:n kotimaan kuluilla katettiin henkilöstökulujen lisäksi mm. koulutustoiminnasta, tilavuokrista ja virkamatkoista aiheutuvia kustannuksia.
Asiantuntijakuluista noin 2 %:lla katettiin vaalitarkkailuun ja lopuilla siviilikriisinhallintatehtäviin liittyviä kuluja.
265 kurssisuoritusta
Vuoden 2023 peruskursseille haki 283 henkilöä ja heistä 19 % valittiin. Peruskurssin suorittaneista naisia oli 51 % ja miehiä 49 %.
CMC järjesti 13 omaa kurssia, minkä lisäksi se lähetti asiantuntijoita kuudelle muiden järjestämälle syventävälle kurssille. Kaikkien kurssien osallistujista naisia oli 49 % ja miehiä 51 %
172 haettavaksi avattua siviilikriisinhallintatehtävää
CMC asetti vähintään yhden ehdokkaan ehdolle yhteensä 139 tehtävään. Näistä tehtävistä 56 % valittiin Suomen asettama ehdokas. Kaikista CMC:n kautta siviilikriisinhallintatehtäviin hakeneista asiantuntijoista 14 % tuli valituksi tehtäviin vuonna 2023.
16 vaalitarkkailumissioon
Vuonna 2023 CMC:n kautta vaalitarkkailutehtäviin hakeneista 15 % tuli valituksi tehtäviin. Vuoden aikana järjestettiin myös ensimmäinen verkostoitumis- ja palautetilaisuus vaalitarkkailijoille
Julkaisut, tapahtumat ja sidosryhmäyhteistyö
Julkaisut
- Systems Approaches to Peace Operations
- Crisis Management from a Legal Perspective; Finnish Crisis Management Framework within the EU
- Three Steps to Evaluating Effectiviness – Learning from Finnish Reports on Afghanistan
- Inklusiivinen rauha osana konfliktinratkaisua?
Tutkimushankkeet
- Suomen Afganistan-operaatioiden vaikuttavuus ja systeemisen arviointimallin kehittäminen
- Sisäasiainhallinnon ennakoiva ekosysteemi kokonaisturvallisuuteen (SEEK)
Kriisinhallintakeskuksen henkilöstö osallistui vuoden aikana erilaisille yleisöille suunnattuihin tapahtumiin, joissa keskusteltiin muun muassa siviilikriisinhallinnasta ja siihen liittyvistä teemoista kuten vaikuttavuudesta sekä esiteltiiin CMC:n toimintaa yleisesti. Vuoden 2023 sidosryhmäyhteistyössä ja tapahtumissa korostui teemana erityisesti ilmastoturvallisuus.
Kriisinhallintakeskus toimeenpanee osaltaan Suomen kansallisia 1325 Naiset, rauha ja turvallisuus sekä 2250 Nuoret, rauha ja turvallisuus –toimintaohjelmia. 2250-toimintaohjelmaan liittyen olemme esimerkiksi kertoneet toiminnastamme opiskelijaryhmille ja lisäksi olemme tukeneet nuorille suunnattua mentorointiohjelmaa