Toimintamme vuonna 2024

134 siviilikriisinhallinnan asiantuntijaa

(keskiarvo)

Kriisinhallintakeskuksen lähettämien siviilikriisinhallinnan asiantuntijoiden määrä vaihtelee jatkuvasti.
Eniten siviilikriisinhallinnan asiantuntijoita palveli EUAM Ukraine –operaatiossa ja EU:n ulkosuhdehallinnossa.

Siviilikriisinhallinnan asiantuntijat

44 vaalitarkkailijaa

Eniten vaalitarkkailijoita lähti Etyjin Azerbaidzanin vaalitarkkailumissioon.
Lyhytaikaisista vaalitarkkailijoista 76 % oli Etyjin missioissa.

CMC:n henkilöstö ja kulut

CMC:n kotimaan kuluilla katettiin henkilöstökulujen lisäksi mm. koulutustoiminnasta, tilavuokrista ja virkamatkoista aiheutuvia kustannuksia.

Asiantuntijakuluista noin 2 %:lla katettiin vaalitarkkailuun ja lopuilla siviilikriisinhallintatehtäviin liittyviä kuluja.

199 kurssisuoritusta

Vuoden 2024 peruskurssille haki 249 henkilöä ja heistä 9 % valittiin. Peruskurssin suorittaneista naisia oli 46 % ja miehiä 54 %.

CMC järjesti 9 omaa kurssia, minkä lisäksi se lähetti asiantuntijoita seitsemälle muiden järjestämälle syventävälle kurssille. Kaikkien kurssien osallistujista naisia oli 43 % ja miehiä 57 %.

81 haettavaksi avattua siviilikriisinhallintatehtävää

CMC asetti vähintään yhden ehdokkaan ehdolle yhteensä 72 tehtävään. Näistä tehtävistä 71 % valittiin Suomen asettama ehdokas. Vaikka tehtäviä avattiin vähemmän taloudellisten sopeutusten vuoksi, osuus joihin valittiin Suomen asettama ehdokas nousi vuoden 2023 56 %:sta.

Kaikista CMC:n kautta siviilikriisinhallintatehtäviin hakeneista asiantuntijoista 13 % tuli valituksi tehtäviin vuonna 2024.

14 vaalitarkkailumissioon

Vuonna 2024 CMC:n kautta vaalitarkkailutehtäviin hakeneista 11 % tuli valituksi tehtäviin.

Kriisinhallintakeskuksen henkilöstö osallistui vuoden aikana 13 erilaisille yleisöille suunnattuun tapahtumaan, kuten Kriisinhallinta NYT -tapahtumaan, joissa keskusteltiin muun muassa siviilikriisinhallinnasta ja siihen liittyvistä teemoista sekä esiteltiiin CMC:n toimintaa yleisesti. Vuoden 2024 sidosryhmäyhteistyössä ja tapahtumissa korostuivat teemoina ilmastoturvallisuus ja kansalaisyhteiskunta.

Kriisinhallintakeskus toimeenpanee osaltaan Suomen kansallisia 1325 Naiset, rauha ja turvallisuus sekä 2250 Nuoret, rauha ja turvallisuus –toimintaohjelmia. 2250-toimintaohjelmaan liittyen olemme esimerkiksi kertoneet toiminnastamme opiskelijaryhmille ja aloitimme 2250-teemaisen viestintäkampanjan.

Accessibility