Työskentelin rauhanvälityksen neuvonantajana EU:n ulkoasiainhallinnon rauhanvälityksen tukitiimissä vuoden 2019 syksystä vuoden 2021 alkupuolelle. Työskentelyni osui aktiiviselle ajanjaksolle EU:n rauhanvälityspolitiikan kehittämisessä ja EU:n rauhanvälityksen ammattimaistamisessa. Tehtävässä pääsin ideoimaan rauhanvälitystukea konfliktin ja rauhanprosessin eri vaiheisiin.
Ensimmäisten työkuukausieni aikana käynnistimme EU:n 10 vuotta vanhan rauhanvälityksen konseptin päivittämisen sekä EU:n ulkoasiainhallinnon ensimmäisen rauhanvälityksen ohjeistuksen laatimisen. Kumpaankin asiakirjaan kuului jäsenmaita, kansalaisyhteiskuntaa ja akateemista maailmaa osallistava prosessi. Molemmat asiakirjat valmistuivat loppuvuonna ja konsepti hyväksyttiin 2020.
EUH:n rauhanvälityksen institutionaalista puolta vahvistettiin samanaikaisesti perustamalla oma EUH:n virkamiesten rauhanvälittäjien pooli kesäkuussa 2020. Tiimimme oli poolin perustamisessa ja kouluttamisessa aktiivisesti mukana.
EU:lla vipuvoimaa
EU:n vahvuus rauhanvälityksessä on sen monet kasvot, jotka uudessa konseptissakin esitellään. EU osallistuu globaalilla tasolla kaikkiin meneillään oleviin rauhanprosesseihin.
Rauhanvälitystä EU tukee esimerkiksi
• valmistamalla osapuolia neuvotteluprosessiin,
• rahoittamalla rauhanneuvotteluita,
• tukemalla kansalaisyhteiskunnan ja naisten osallistumista rauhanneuvotteluihin,
• tukemalla disinformaation ja vihapuheen vastaista toimintaa,
• ja tukemalla esimerkiksi paikallistason rauhanrakennusta ja yhteisötason rauhanvälitystaitoja.
EU:lla on käytössään monenlaista vipuvoimaa konfliktiosapuoliin taloudellisista insentiiveistä pakotteisiin ja se pystyy osallistumaan tulitaukosopimusten valvontaan sekä antamaan siihen muita resursseja. EU pitää myös aktiivista yhteyttä kumppaneihinsa, kuten YK, AU, ETYJ.
Monipuolinen tehtäväkenttä
Oli opettavaista saada olla mukana politiikkakehityksessä konseptin ja ohjeistuksen osalta ja viemässä EU:n rauhanvälitystä ammattimaisempaan suuntaan. Oma työni kohdistui erityisesti ensimmäisen käytännönläheisen ohjeistuksen laatimiseen EU:n rauhanvälittäjille ja EU:n kumppaneille.
Monipuoliseen tehtäväkenttääni kuului muun muassa EU:n rauhanvälityksen tulevaisuuteen liittyvän suuren virtuaalitapahtuman järjestäminen. Tapahtumaan osallistui rauhanvälityksen ammattilaisia ja EU:n kumppaneita ympäri maailmaa. Fasilitoin ja myös vedin rauhanvälityskoulutuksia ja valmistelin muutamia kartoituksia rauhanvälitysmahdollisuuksiin liittyen.
Olin tiimin yhteyshenkilö Keski-Afrikan tasavaltaan, Libyaan, Irakiin ja Maliin; tässä yhteydessä myös matkustin alueella. Järjestin työpajan rauhanprosessin päällekkäisistä vaiheista lyhyen aikavälin rauhanvälityksestä pitkän aikavälin hallinnon kehittämiseen. Pidin myös aktiivisesti yhteyttä Keski-Afrikan tasavallassa toimiviin muihin rauhanvälitystoimijoihin.
Vaativat tehtävät
Integroidun rauhan ja turvallisuuden osastolla ISP:ssä on asiantuntijoita ja laaja kirjo rauhan ja turvallisuuden instrumentteja, joilla voidaan saada lisäarvoa EU:n vaikuttamiseen erilaisten lisäselvitysten, skenaarioiden, työpajojen kautta. Ennen kaikkea ISP:ssä voidaan miettiä konkreettista tukea, joka voi käynnistyä esimerkiksi kartoitusmatkan tai pienimuotoisen lyhytaikaisen asiantuntijatuen kautta.
Tehtävään sisältyy myös haasteita, sillä ei aina ei ole helppo löytää tilaa toimia. Osasto on vasta perustettu ja yhteistyömuodot ovat vielä hioutumassa.
Rauhanvälityksen tukitiimissä työskentely auttoi minua kehittymään rauhanvälityksen ammattilaisena rauhanvälityksen tukemiseen liittyvien valmiuksieni monipuolistamiseksi ja kontaktien laajentamiseksi. Kykyni tuottaa rohkeasti tukiehdotuksia ja lähteä työstämään niitä vahvistui. Lisäksi ymmärrän nyt EU:n rauhanvälitystoiminnan ja uskon siitä olevan jatkossa hyötyä tulevissa rauhanvälitystehtävissäni.
Pätevien eurooppalaisten kollegoiden kanssa työskentelystä saa uutta näkemystä omaan työhön ja oppii luovimaan eurooppalaisten kollegoiden ja instituutioiden kanssa. Myös kontaktipinnan laventamisen kannalta se on hyödyllistä.
Rauhanvälityksen tukitiimissä tehtävät ovat vaativia. Tiimi tarjoaa hyvän näköalapaikan EU:n rauhanvälitykseen ja rauhanvälityksen trendeihin, yksikössä ja osastolla toimiminen puolestaan laajemmin EU:n konfliktinehkäisytyöhön.
Hanna Lepistö työskenteli Kriisinhallintakeskus CMC Finlandin lähettämänä Mediation Support Adviser -tehtävässä Euroopan unionin ulkosuhdehallinnossa.