Se tunne, kun vieraalla maalla kuuntelee Finlandiaa… Sitä tuntee itsensä hiukan isänmaallisemmaksi, hyvin ylpeäksi itsenäisestä Suomestamme ja rinta paisuu kunniasta, kun saa olla Suomen lähettiläs maailmalla. Kun 6. päivä joulukuuta Suomen lähetystön vastaanotolla Kiovassa laulettiin Maamme -laulua, piti räpytellä aika kovasti silmiä ja vähän tekoyskiä liikutuksen peittämiseksi. Niin vahva on ylpeydentunne, kun vieraalla maalla kuuntelee Maamme-laulua.
Mutta ei työskentely Ukrainassa yhtä juhlaa ole, vaikka saammekin viettää joulua kaksi kertaa. Ensin protestanttien joulua kinkun kera ja toisen kerran tammikuun 6. ja 7. päivä ortodoksijoulun merkeissä perinteisine 12 ruokalajin paaston loppumisaterioineen. Mutta – piti siis sanomani, ettei tämä ole pelkkää juhlaa, vaikka saammekin viettää myös uutta vuotta kahdesti. Ensin perinteistä gregoriaanisen kalenterin mukaista vuoden vaihdetta ja uudelleen 14. tammikuuta juliaanisen kalenterin mukaisesti vuoden vaihtumista juhlistaen.
Muiden juhlapäiviin osallistuminen ja niiden kunnioittaminen sekä omien perinteidemme jakaminen ovat osa siviilikriisinhallinnan asiantuntijoiden epävirallista roolia. Osallistumalla ja jakamalla juhlahetkiä rakennamme Suomi-kuvaa. Olemme maamme käveleviä mainoksia, jotka omalta pieneltä osaltaan kantavat vastuun niin Suomen poliittisten kuin taloudellistenkin sitoumusten toteuttamisesta. On esimerkillistä kertoa Suomen itsenäistymistarinasta sekä miten Suomi jälleenrakennettiin sotien jälkeen ja miten kansan ponnistuksilla maastamme tehtiin hyvinvointiyhteiskunta. Kertomalla, että ainoa oikea Joulupukki tulee Suomesta ja asuu Rovaniemellä, tuemme matkailua ja siten taloutta kotona. Eikä se Suomi-kuvan rakentaminen aina paljon vaadi – hyviä ideoita ja muutaman kympin satsauksen. Itsenäisyyspäivänä vuorasimme toimistojen käytävät suomalaisilla sarjakuvilla, aina Muumeista B. Virtasen kautta Angry Birdseihin ja Finnish nightmares -sarjakuviin. Juhlahuoneen seinälle heijastimme Linnanjuhlat suorana – sen hetken, kun kansa kerääntyy ympäri Suomen maan televisioiden ääreen kunnioittamaan sotien veteraaneja ja kommentoimaan naisten juhlapukuja. Tarjoilun pidimme tänä vuonna yksinkertaisena varmistaen, että jokainen juhlaan osallistuja sai omakohtaisen kosketuksen Finlandiaan – Lapin tunturijokien raikkaaseen lähdeveteen.
Tämä on tärkeä osa täällä oloamme. Monille olemme heidän ainoa kosketuspintansa Suomeen. Ylpeys suomalaisuudesta motivoi ”tuplajuhlakauden” päätyttyä jatkamaan työtä niinä pitkinä arkisina päivinä, kun tuntuu siltä, että työmme suuret tavoitteet (rauha ja yhteiskunnan järjestys) ovat niin kaukana, että ne alkavat tuntua tavoittamattomilta. Silloin pitää laittaa leuka rintaan ja jatkaa eteenpäin muistaen se tunne, kun vieraalla maalla kuuntelee Finlandiaa.