Pahoittelut, jos tuotan pettymyksen: tässä Naisen paikka -blogissani, en aio viitata yhteenkään tasa-arvoa tai naisen oikeuksia käsittelevään julkilausumaan tai julistukseen. Tämän jargonin me osaamme jo ulkoa. Sen sijaan ajattelin nostaa esiin erilaisia naisen paikkoja, joihin olen kriisinhallintaurallani törmännyt. Näitä paikkoja on niin missioiden sisällä, kuin itse toimialueilla. En lähde erikseen sormella osoittamaan, missä maassa, missiossa tai milloin nämä ovat tapahtuneet; se ei ehkä olisi korrektia eikä toisaalta relevanttiakaan tämän kirjoituksen kannalta.
”Onko teidän maassanne jotain ongelmia tasa-arvon kanssa, kun te puhutte siitä niin paljon?”, kysyi eräs vaikutusvaltainen poliitikko pohjoismaiselta suurlähettiläältä. Tämä on yksi kätevä taktiikka – pistämällä koko asian leikinlaskuksi, voi välttää asian varsinaisen käsittelyn.
”Meillä ei ole seksuaalirikoksia lainkaan”, sanoi muuan poliisipäällikkö. ”Jaa, oli meillä viime kesänä yksi raiskaus, mutta syyllinen oli ulkomaalainen turisti”, päällikkö virkisti muistiaan. Mainittakoon, että paikallisten naisjärjestöjen mukaan naisiin kohdistuva monenlainen väkivalta on erittäin yleistä alueella, mutta tapaukset pyritään hoitamaan siten, ettei niistä tule poliisitutkintaa.
”Hyvä herra suurlähettiläs, ja hyvät herrat X ja Y, suuret kiitokset panoksestanne tälle projektillemme. Niin, ja tytöille myös kiitos avusta”, lausui (naispuolinen) tasa-arvokonsultti työpajan päätteeksi. Naiset olivat organisaatiossa täsmälleen samalla tasolla kuin ”hyvät herrat”. Ja vaikka eivät olisikaan olleet, jako ”herroihin” ja ”tyttöihin” varsin selkeästi alleviivaa puhujan asennemaailmaa.
Eräällä missioilla kehitimme raportointia, ja yhtenä osa-alueena oli tasa-arvonäkökulman sisällyttäminen kaikkeen raportointiin. Vanhemman poliittisen neuvonantajan johtama delegaatio tuli toimittamaan minulle asiaansa, kuinka tehtävä on kerrassaan mahdoton! Liikenneinfrastruktuurin parantamista käsittelevään raporttiin kun ei sitten millään saa tasa-arvonäkökulmaa. Siinähän on kyse täysin teknisestä insinöörityöstä! Pyysin kollegoita istumaan alas ja miettimään, ketkä ajavat enemmän omalla autolla ja ketkä käyttävät julkista liikennettä kyseisessä maassa. Jos tulette sen jälkeen kertomaan, että tasa-arvonäkökulma on mahdoton, niin voitte luopua siitä.
Kollegat palasivat pian kuin valaistuksen saaneina, että tosiaan – sillä, minkä liikennemuodon kehittämistä päätetään tukea, on mitä suurimmassa määrin erilainen merkitys sukupuolten mahdollisuudelle liikkuvuuteen. Ja sitä kautta esimerkiksi työllistymiseen.
Muuan tehtävässäni jouduin rakentamaan luottamusta henkilöstön ja johdon välille tilanteessa, jossa taustalla oli vakava seksuaalinen häirintä. Lähtökohdaltaan luottamus ei ollut nollassa, vaan miinuksen puolella. ”Se uusi pomo on mies, ehkä pahempi kuin edeltäjänsä”, olivat kyynisimmät kuulemma kuiskailleet. Myös henkilökunta oli jakautunut leireihin. Osan mielestä häirintä ei ollut totta, ja osan mielestä potkut olivat enemmän kuin ansaitut. Oma kantani tähän oli kuitenkin ihan selkeä, eihän seksuaalinen häirintä, kuten mikään muukaan epäasiallinen käytös, ole mielipidekysymys.
Tasa-arvo ei kuitenkaan ole vientitavaraa. Ehkä suurimpia virheitä tasa-arvon edistämisessä on kuvitella, että tehtävänämme olisi ”viedä” pohjoismaisen mallin mukainen tasa-arvo kumppanimaihimme.
Yhden kansainvälisen järjestön toimistossa oli kaksi WC:tä vierekkäin. Toisessa luki kissan kokoisin kirjaimin ”tämä on sukupuolineutraali WC” ja toisessa ”tämä WC on vain naisille”. Mitä tällä mahdollisimman epätasa-arvoisella ja epäloogisella jaottelulla tavoiteltiin, jäi epäselväksi. Pahasti silti pelkään, että joku kuvitteli sen jollain tavoin liittyvän tasa-arvoon, ja jopa edistävän sitä. Samaisen järjestön toisessa toimistossa miesten WC:n ovessa luki kissan kokoisin kirjaimin ”tämä WC on vain miehille!”. Toimiston miehet olivat tuohtuneet, kun heidän vessassaan oli joskus nähty nainen. Voi vain arvailla, mikä olisi reaktio, jos kyseisessä kulttuurissa naisten vessaan olisi eksynyt mies. Tässä ehkä hyvä esimerkki siitä, miten paikallisen kulttuurin sivuuttaminen saa aikaan täydellisen vastareaktion.
Naisten päivän viettäminen on myös saanut merkillisiä piirteitä joillain missioilla. Monissa maissahan se on yksi vuoden tärkeimpiä juhlia. Naiskollegat suorastaan loukkaantuvat, jos maaliskuun kahdeksantena ei ole mieskollegoilta tarjolla ruusuja! Mutta onpa loukkaannuttu siitäkin, sillä naistenpäivän juhlistaminen ruusuin kuulemma vähättelee naisen asemaa. Tästä syystä eräs gender-neuvonantaja heitti ruusut roskiin. Naispuoliset paikallistyöntekijät vallan raivostuivat, kun heidän tärkeä päivänsä meni pilalle riitelyn takia. Erään kerran puolestaan kansainvälinen mieskollega paheksui rahan keräystä naistenpäivän ruusuihin. Perusteluna oli se, että eihän miesten päivääkään juhlisteta, ja ehkä kaikki miehet eivät halua osallistua naistenpäivän juhlintaan.
Aina silloin tällöin – onneksi yhä harvemmin ja harvemmin – kuulee huokailua siitä, miksi tätä gender-humppaa aina, eikö meillä ole tärkeämpääkin tekemistä. Niin kauan kuin esimeriksi tässä blogissa kuvatut asiat ovat jokseenkin arkipäiväisiä, niin gender-humppaa todellakin tarvitaan. Mutta ei omien arvojen ja tapojen ”copy and paste” -tekniikalla.
Antti Karttunen
Kirjoittajalla on 20 vuoden kokemus kansainvälisistä tehtävistä, mukaan lukien kolme eri siviilikriisinhallinnan missiota. Tällä hetkellä hän toimii Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin Uzbekistanin-kenttäoperaation päällikkönä.
