Ei vaikuttavuutta ilman tavoitteita: Kriisinhallintaosallistumisen vaikuttavuudesta ja sen mittaamisesta

Tänä keväänä työnsä päättänyt kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan parlamentaarinen komitea kiinnitti huomionsa siihen, että Suomen kriisinhallintaosallistumiselta puuttuvat riittävän selkeät, mitattavat tavoitteet, joiden avulla arvioida osallistumisen vaikuttavuutta. Komitea antoikin suosituksen asettaa kriisinhallintaosallistumiselle selkeitä määrällisiä ja laadullisia tavoitteita ja kehittää mittareita näiden tavoitteiden sekä osallistumisen vaikuttavuuden arvioimiseksi. Mitä siis tarkoitetaan kriisinhallinnan vaikuttavuudella, millaisia ulottuvuuksia vaikuttavuus voi sisältää ja minkälaisia … Lue lisää

Kriisinhallintakeskus rekrytoi: Assistentti (DL 23.6.)

Kriisinhallintakeskuksessa on haettavana assistentin virka. Hakuaika päättyy 23.6.2021 klo 16.15. Assistentti huolehtii siviilikriisinhallinnan asiantuntijoiden palvelussuhdeasioista sekä osallistuu ostolaskujen käsittelyyn, budjetti- ja määrärahaseurantaan sekä operaatiossa olevien asiantuntijoiden matka- ja kululaskujen käsittelyyn. Assistentti toimii myös turvallisuusselvitys- ja vakuutusasioiden yhteyshenkilönä. Lisäksi assistentti avustaa henkilöstöasiantuntijoita palvelussuhteisiin liittyvissä käytännön asioissa sekä toimii muiden Kriisinhallintakeskuksen assistenttien sijaisena. Lisätietoja: valtiolle.fi (ID: 26-883-2021)

Kriisinhallintakeskus rekrytoi: Henkilöstöasiantuntija (DL 15.6.)

Kriisinhallintakeskuksessa on haettavana henkilöstöasiantuntijan virka 1.1.2022 alkaen. Tammikuusta 2022 alkaen kriisinhallintakeskus vastaa myös vaalitarkkailutehtäviin valittavien asiantuntijoiden kouluttamisesta, rekrytoinnista ja varustamisesta. Lisätietoja valtiolle.fi-palvelusta (ID: 26-846-2021). Hakuaika päättyy 15.6.2021 klo 16.15.  

Kriisinhallintakeskus rekrytoi: Johtava asiantuntija (DL 8.6.)

Kriisinhallintakeskuksessa on haettavana johtavan asiantuntijan määräaikainen virkasuhde ajalle 12.8.2021-4.11.2022. Johtava asiantuntija vastaa Kriisinhallintakeskuksen koulutustoiminnan suunnittelusta, kehittämisestä ja toteutuksesta sekä toimii koulutusyksikön esimiehenä. Lisätietoja valtiolle.fi-palvelusta (ID: 26-797-2021). Hakuaika päättyy 8.6.2021 klo 16.15.

Avoimia verkkokursseja kestävän kehityksen teemoista

Ilmastonmuutos ja kestävä kehitys ovat lisänneet painoarvoaan siviilikriisinhallinnassa erityisesti EU:n uuden Ilmastonmuutos ja puolustus -tiekartan myötä. Sen tarkoitus on valmistaa EU-toimijoita kohtaamaan paremmin muuttuvan ilmaston aiheuttamat turvallisuushaasteet. EU velvoittaa jokaista siviilikriisinhallintaoperaatiota huomioimaan ilmastonmuutoksen ja ympäristönäkökohdat kaikissa suunnitelmissaan ja toiminnassaan. Operaatioiden odotetaan jatkossa raportoivan enemmän sisäisen turvallisuuden, ilmastonmuutoksen ja ympäristön tilanteen yhteydestä sekä analysoivan niiden vaikutuksia … Lue lisää

Accessibility