Tutkimus- ja kehittämisasiantuntija työskentelee Kriisinhallintakeskuksen lakisääteisiin tehtäviin kuuluvien tutkimus- ja kehittämistoimintojen vastuualueella. Asiantuntijan tehtävät ovat haastavia tutkimus- ja kehittämistehtäviä ja niitä toteutetaan itsenäisesti. Tutkimus- ja kehittämisasiantuntijan päätehtävänä on mm. valmistella ja toteuttaa kriisinhallintaa käsitteleviä ja käytäntöön sovellettavaa tietoa tuottavia tutkimushankkeita, jotka edellyttävät laajaa perehtyneisyyttä aihepiiriin.
Tutkimustehtävien lisäksi asiantuntija toteuttaa Kriisinhallintakeskuksen sisäisen kehittämistyön suunnittelua ja toimeenpanoa itsenäisesti, yhteistyössä muiden yksiköiden kanssa. Tehtävässä ei aina ole olemassa vakiintuneita menettelytapoja ja ratkaisumalleja, koska tehtävä on laaja, kaikkia Kriisinhallintakeskuksen yksiköitä läpileikkaava. Asiantuntija valitsee itsenäisesti menettelytavat ja käyttää ratkaisuvaltaa, yhdessä yksikön päällikön kanssa sovittujen linjausten ja tavoitteiden mukaisesti. Tutkimus- ja kehittämisasiantuntija toimii Kriisinhallintakeskuksen UNSCR1325-yhteyshenkilönä, mm. koordinoiden kansallisten toimintaohjelmien ja muiden vastaavien sitoumusten toteuttamista. Lisäksi hän toimii koordinaattorina myös Kriisinhallintakeskuksen laatutyössä.
Lisätietoa ja haku valtiolle.fi -palvelussa.