
Kolme ensimmäistä suomalaista Kriisinhallintakeskuksen lähettämää asiantuntijaa on huhtikuun alussa aloittanut työnsä EU:n uusimmassa siviilikriisinhallintaoperaatiossa Armeniassa. Asiantuntijoista kaksi on naisia. Näiden lisäksi kaksi tehtäviin valittua suomalaista odottaa vielä lähtöä Armeniaan. Suomi jatkaa vahvaa osallistumista operaatioon tarkoituksenaan avata tehtäviä hakuun myös tulevaisuudessa.
European Union Mission in Armenia (EUMA) -operaation tehtävänä on tarkkailla Armenian ja Azerbaidžanin välistä tilannetta paikan päällä ja raportoida siitä, ja näiden toimien kautta rakentaa luottamusta ja edistää konfliktialueiden ihmisten turvallisuutta.
Gorisin kenttätoimistossa tarkkailijana aloittanut Nina kertoo EUMA:n saaneen positiivisen vastaanoton.
”Ensivaikutelmani on, että paikallisilla yhteisöillä on suuret odotukset EU:n roolista alueen vakauttamisessa ja he haluavat tulla kuulluksi. Muutaman partion jälkeen vastaanotto on ollut positiivinen.”
EUMA-operaatio on Ninan toinen siviilikriisinhallinnan tehtävä ja hän uskoo, että aiemmasta kokemuksesta Etyjin Ukrainan operaatiossa on hänelle hyötyä Armeniassa. Mitä ominaisuuksia tarkkailija sitten tarvitsee?
”Venäjän kielen taito on hyödyllinen, etenkin näin operaation alussa, sillä tulkkien rekrytointi on vielä prosessissa. Joustavuus ja rauhallisuus ovat tietysti myös tärkeitä ominaisuuksia kaikissa siviilikriisinhallinnan tehtävissä”, Nina summaa vahvuuksiaan.
EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alainen siviilikriisinhallintaoperaatio EUMA aloitti toimintansa 20. helmikuuta 2023 ja sen päämaja on Yeghegnadzorissa. Operaatiolla on kahden vuoden mandaatti ja sadan eri EU maista koostuvan asiantuntijan tiimi. EU:lla on tällä hetkellä 13 siviilikriisinhallinnan operaatiota Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa.
Lisätietoa EUMA operaatiosta: www.eeas.europa.eu/euma