Vuoden ensimmäinen Kriisinhallintakeskuksen järjestämä siviilikriisinhallinnan peruskurssi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Tänä vuonna koronatilanteesta johtuen iso osa peruskurssista toteutetaan täysin etänä.
25 asiantuntijaa Suomessa ja ulkomailla saa kuusipäiväisen webinaariosion aikana rautaisannoksen tietoa, joka valmistaa heitä tuleviin kansainvälisiin siviilikriisinhallinnan tehtäviin kentällä. Webinaariosio sisältää sekä luentoja ja harjoituksia.
”Meillä Kriisinhallintakeskuksessa on pitkä kokemus siviilikriisinhallinnan koulutusten järjestämisestä. Koulutuksen soveltuvien osien siirtäminen verkkoon on sujunut hyvin, ja sekä kouluttajat että osallistujat ovat olleet tyytyväisiä toteutukseen. Kenttäharjoitusosuus toteutetaan kuitenkin turvallisesti lähiopetuksena, kun koronatilanne sen sallii”, koulutusasiantuntija Mikko Ojala Kriisinhallintakeskuksesta toteaa.
Siviilikriisinhallinnan peruskoulutus antaa kelpoisuuden tulla asetetuksi ehdolle eri kansainvälisten järjestöjen siviilikriisinhallintaoperaatioihin. Peruskoulutuksen sisältö on kaikille yhteinen riippumatta asiantuntijan aiemmasta osaamisalueesta, asiantuntijatehtävästä tai operaatiosta. Kriisinhallintakeskus valitsee kurssille osallistujat kerran vuodessa yhteisen, kaikille avoimen haun kautta.
Kiinnostuitko? Kerromme seuraavan peruskursihaun avautumisesta uutiskirjeessämme sekä sosiaalisen median kanavilla.
Kotisivultamme saat lisätietoja siviilikriisinhallinnan peruskurssille hakeutumisesta.