Ajankohtaista

Etusivu / Tietoa meistä / Ajankohtaista

Siviilikriisinhallinta tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa ja kehittää asiantuntijuutta

Siviilikriisinhallinta on ennen kaikkea oikeusvaltion, demokratian, ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämistä, summaa oikeudellisena neuvonantajana Ukrainassa työskentelevä Henri Telkki.

Tuomari Henri Telkki on työskennellyt Etyjin vaalitarkkailijana sekä CMC:n lähettämänä oikeudellisena neuvonantajana EU:n operaatioissa Somaliassa ja Ukrainassa.

Ennen siviilikriisinhallintatehtäviä Telkki työskenteli ihmisoikeuksien, työelämän normien ja yritysvastuun parissa muun muassa Kansainvälisessä työjärjestössä ILO:ssa sekä kansalaisjärjestöissä. Lisäksi hän on työskennellyt ulkoministeriössä, kuluttajaviranomaisissa sekä viimeisimpänä käräjätuomarina.

Kuva: EUAM Ukraine

Tällä hetkellä Telkki työskentelee Ukrainassa EU:n operaatiossa oikeudellisena neuvonantajana. Hänen tiiminsä on mobiiliyksikkö, joka liikkuu Itä- ja Pohjois-Ukrainassa alueilla, joilla ei ole tällä hetkellä operaation pysyvää toimistoa turvallisuustilanteen vuoksi. Kenttäpäivät täyttyvät tapaamisista, koulutuksista ja työpajoista.

– Työssäni korostuvat oikeusvaltiokysymykset, ihmisoikeudet, oikeudenmukainen oikeudenkäynti sekä kansainväliseen humanitaariseen oikeuteen ja sotarikoksiin liittyvät kysymykset. 

Luottamus syntyy vähitellen

Siviilikriisinhallinnassa kansainväliset asiantuntijat tukevat paikallisia viranomaisia kehittämään itse omia instituutioitaan ja käytäntöjään, ja kestävät uudistukset syntyvät vain paikallisesta sitoutumisesta. Neuvonanto ja mentorointi edellyttävät keskinäistä luottamusta, jonka rakentaminen vaatii usein aikaa ja kärsivällisyyttä.

Pienetkin asiat, kuten paikallisen kielen opiskelu ja tervehdykset paikallisella kielellä, voivat avata ovia. Vaikka kohdemaiden kulttuurien kunnioittaminen on tärkeää, Telkki korostaa, ettei eurooppalaisista perusarvoista ja ihmisoikeusperiaatteista voi tinkiä ja asioista voi olla myös kohteliaasti eri mieltä. Ukrainassa moni keskeinen mission ajama uudistus on asetettu edellytykseksi maan EU-jäsenyydelle.

– Konfliktialueilla toimiessa on hyvä olla realistinen eikä olettaa nopeaa kehitystä. Ukrainassa on osattava antaa arvoa paikallisten resilienssille: arkista syyttäjä- ja tuomioistuintyötä, sotarikosten tutkintaa ja EU-uudistuksia pyritään viemään eteenpäin sodan kuormittamista olosuhteista huolimatta.

Kansainvälisestä kokemuksesta on hyötyä myös Suomessa

Telkki korostaa, että sisällöllisen osaamisen ja kielitaidon lisäksi kansainvälisissä tehtävissä tarvitaan monia muita taitoja, kuten tiimityökykyä, kokousten ja konferenssien fasilitointitaitoja sekä valmiutta hoitaa erilaisia käytännön tehtäviä. Hän kokee, että kansainvälisestä kokemuksesta on hyötyä myös kotimaan työssä. Esimerkiksi yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot kehittyvät siviilikriisinhallintatehtävissä, joissa työskennellään jatkuvasti erilaisten tahojen kanssa. Myös esiintymis- ja vaikuttamistaidot vahvistuvat.

Kansainväliset tehtävät ovat laajentaneet myös näkökulmaa tuomarin rooliin yhteiskunnassa.

– Näen työn nykyään aiempaa kokonaisvaltaisemmin osana oikeusvaltion ja yhteiskunnan perusrakenteita, mikä auttaa myös reflektoimaan oman lainkäyttötyön merkitystä.

Oma osaaminen syvenee työtä tehdessä

Kriisinhallintatyössä jaetaan omaa asiantuntemusta neuvonannon ja mentoroinnin kautta. Samalla työskentely operaatiossa kehittää uudenlaista kriisinhallinnan osaamista, ja tehtävässä voi myös kouluttautua. Esimerkiksi Somaliassa hän toimi kenttätoimiston gender-yhteyshenkilönä, mikä syvensi hänen ymmärrystään sukupuolten tasa-arvon ja naisten osallistumisen edistämisessä turvallisuussektorilla.

Kansainväliset asiantuntijat koulutetaan ennen tehtäviin lähtöä turvakurssilla, ja missiolla on ammattitaitoinen turvahenkilöstö asiantuntijoiden tukena. Vaativissa oloissa työskentely edellyttää myös huolehtimista omasta jaksamisesta. Ukrainassa ilmahyökkäykset tekevät riittävästä unesta toisinaan haastavaa, mutta liikunta, kollegoiden tuki ja arjen rutiinit auttavat ylläpitämään toimintakykyä.

– Voin lämpimästi suositella siviilikriisinhallintaa kansainvälisistä tehtävistä kiinnostuneille. Täydellistä valmiutta tehtäviin ei voi hankkia etukäteen, pitää vain uskaltaa heittäytyä, Telkki summaa.

Peruskurssi on ensimmäinen askel siviilikriisinhallintatehtäviin – hae 2.10. mennessä

Siviilikriisinhallinnan peruskurssi antaa todenmukaisen kuvan päivittäisestä työstä siviilikriisinhallintaoperaatioissa. Peruskoulutus ei ole pakollinen siviilikriisinhallinnan sihteeristötehtäviin hakeutuville, mutta se katsotaan merkittäväksi eduksi siviilikriisinhallinnan kenttätehtäviin. Haku vuoden 2027 siviilikriisinhallinnan peruskoulutukseen on käynnissä 31.8.–2.10.2026.

Lisätietoa ja hakuohjeet löydät verkkosivuiltamme (englanniksi).

Lue lisää:

Accessibility