Ajankohtaista

Etusivu / Tietoa meistä / Ajankohtaista

Ilmastoriskejä alettu ottaa huomioon siviilikriisinhallinnassa – asiantuntijoiden tietoa voisi käyttää systemaattisemmin 

Monet CMC Finlandin lähettämät siviilikriisinhallinnan asiantuntijat työskentelevät alueilla, joilla ilmastonmuutoksen vaikutukset ja riskit luovat turvallisuushaasteita. Myös Suomi tulee kohtaamaan uusia sisäisen turvallisuuden haasteita, joihin hallinnonalalla tullaan varautumaan ja sopeutumaan. Suorat vaikutukset, kuten myrskyt, tulvat ja helteet haastavat infrastruktuuria. Ilmastonmuutos tuo myös epäsuorasti sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia rajojemme ulkopuolelta suomalaiselle yhteiskunnalle ja onkin hyvä esimerkki sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden yhteenkietoutumisesta. 

CMC Finlandin koordinoiman ilmastoturvallisuuden kehittämishankkeen raportin mukaan ilmastoriskejä tunnistetaan ja ilmastoriskitietoa hyödynnetään sisäasiainhallinnossa akuuttien ja fyysisten riskien osalta hyvin. Riskit on alettu ottaa huomioon myös siviilikriisinhallinnassa, esimerkiksi YK:ssa ja EU:ssa. Tosin kehitettävää löytyy operatiivisen tason käytäntöihin. Kansallisesti  voidaan kehittää esimerkiksi tiedon keruun ja käytön systematisointia sekä siviilikriisinhallinnan asiantuntijoilta saatavan tiedon hyödyntämistä heidän palatessaan kotimaahan. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia tulisi huomioida enemmän myös siviilikriisinhallinnan koulutuksessa. 

Hankeraportin suositukset toimivat keskustelunavauksena siviilikriisinhallinnan kehittämisessä sekä laajemmin sisäasiainhallinnonalalla konkreettisia toimia harkitessa.  

”Kiitokset CMC:lle ja hankkeen toteuttajalle Swecolle tärkeästä työstä sekä mielenkiintoisista tuloksista. Tietoon perustuva päätöksenteko on äärimmäisen tärkeää erityisesti nykyisen turvallisuusympäristön kansainvälisissä ja rajat ylittävissä haasteissa, jollaisia ilmastoriskitkin ovat. Ne ovat jo aiemmin olleet mukana hallinnonalan ennakointityössä ja hankkeen tulokset tuovat tähän lisää arvokkaita näkökulmia sekä työkaluja. Hankkeen suosituksia arvioidaan ministeriössä huolellisesti, minkä perusteella tullaan päättämään mahdollisista jatkotoimista”, toteaa sisäministeriön kehittämisjohtaja Ari Evwaraye. 

”CMC toteutti jo viime vuonna erillisen teemaraportin ilmastomuutokseen liittyvistä toimista operaatioissa ja tulee kuluvana vuonna edelleen kehittämään asiantuntijoilta kerättävää kuukausiraportointia niin, että myös ilmastomuutokseen liittyvät ennakointimahdollisuudet otetaan paremmin huomioon. Lisäksi toimitamme keväällä asiantuntijoillemme suunnatun julkaisun, jossa hankkeen oppeja jalostetaan”, kertoo puolestaa CMC:n johtava asiantuntija Jyrki Ruohomäki. 

CMC:n vuonna 2024 koordinoima kehittämishanke ”Sisäisen turvallisuuden osaamisen parantaminen ilmastonmuutoksessa – STOPPI” selvitti siviilikriisinhallinnan asiantuntijoiden tuottaman maatiedon hyödyntämistä sekä kehitti koko sisäministeriön hallinnonalan osaamista tunnistaa ja varautua erilaisiin ilmastonmuutoksen tuomiin turvallisuushaasteisiin. 

Sisäministeriön rahoittaman hankkeen toteutuksesta vastasi Sweco Oy yhdessä CMC:n kanssa. 

Hankeraportin voi lukea osoitteesta: https://www.cmcfinland.fi/wp-content/uploads/2025/02/STOPPI_TKI-hanke-sisaisen-turvallisuuden-edistamisesta-ilmastonmuutoksessa_loppuraportti-FINAL.pdf 

Accessibility