Monien siviilikriisinhallintaoperaatioiden tehtävänä on uudistaa ja tukea hauraiden valtioiden turvallisuussektoria. Esimerkiksi EUPOL COPPS Palestiinassa, EUAM Ukraina sekä EULEX Kosovo ja EUAM Iraq työskentelevät turvallisuussektorin reformin parissa, suoraan tai välillisesti. Kriisinhallintakeskus ja Geneva Centre for Security Sector Governance (DCAF) järjestivät Security Sector Reform – kurssin kesäkuun 5.-9. päivä Espoossa. Kurssi keskittyi tarjoamaan tietoa ja taitoja turvallisuussektorin uudistamista ja hallintoa koskeviin näkökulmiin. Kurssille osallistui 21 asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.

Kriisinhallintakeskuksen asiantuntija Seppo Ruotsalainen vieraili kurssilla jakamassa omia kokemuksiaan mittavalta uraltaan turvallisuussektorin parissa. Ruotsalaisella on takanaan pitkä ura UNDOF, UNIFIL, UNPSG, EUPOL COPPS ja EUAM Ukraine missioissa sekä kotimaassa eri turvallisuusviranomaisissa.

Miten hän määrittelee turvallisuussektorin reformin?

”Kyseessä on prosessi, jossa turvallisuussektoria parannetaan vastuullisuuden, tehokkuuden sekä ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamisen vahvistamiseksi. Hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti toimiva ja uskottava turvallisuussektori on edellytys yhteiskunnan taloudelliselle kasvulle, köyhyyden vähenemiselle sekä sosiaaliselle ja poliittiselle kehitykselle. Voidaan sanoa, että se on demokratisoitumisen edellytys. Hyvin toimiva turvallisuussektori edistää sisäistä vakautta ja luo myös edellytyksiä kansainväliselle yhteistyölle”, Ruotsalainen kuvailee.

Toimijoiden moninaisuus on ominaista turvallisuussektorin uudistamiselle.

”Turvallisuusalan uudistamiseen tarvitaan laaja joukko kansallisia ja kansainvälisiä toimijoita. Kansallisella tasolla näihin kuuluvat toimeenpanovalta (valtionpäämies, hallitus, muut päätöksentekoelimet), keskeiset ministeriöt ja turvallisuusviranomaiset (poliisi, turvallisuus- ja tiedustelupalvelut, rajavartiolaitos, tulliviranomaiset), lainsäätäjät (parlamentti ja asiaankuuluvat valiokunnat), oikeuslaitos sekä kansalaisyhteiskunnan toimijat (tiedotusvälineet, ajatushautomot, kansalaisyhteiskunnan järjestöt). Myös kansainväliset järjestöt ovat keskeisessä asemassa tarjoamalla poliittista ja taloudellista tukea sekä strategista ja operatiivista asiantuntemusta.”

Uudistuksen onnistuminen nojaa Ruotsalaisen mukaan laajasti oikeaan tilannekuvaan ja laaja-alaiseen muutoshalukkuuteen, sekä valmiuteen sitoutua näihin tavoitteisiin ja toimiin.

”Yksi keskeisin onnistumisen edellytys on oikean tilannekuvan muodostaminen kohdemaan turvallisuussektorista. Sen muodostaminen vaatii paljon aikaa ja ennen kaikkea luottamuksellisia suhteita uudistettavien turvallisuusviranomaisten ja mission välillä. Jotta voidaan tehdä luotettavia johtopäätöksiä ja vaikuttavia toimenpiteitä, on ymmärrettävä koko turvallisuussektorin arkkitehtuuri. Lisäksi on tunnistettavat poliittiset, kulttuuriset, juridiset sekä organisaatioiden sisäiset tekijät, jotka voivat vaikeuttaa muutosta ja kehitystä.”

Ruotsalainen painottaa turvallisuussektorin arkkitehtuurin ymmärtämisen tärkeyden lisäksi, että muutos ei tapahdu hetkessä tai ole ainoastaan tekninen prosessi. Toimintatapojen muuttuminen on uudistuksen keskiössä, eikä pelkät rakenteelliset muutokset luo pysyvyyttä. Muutokset vaativatkin siis myös henkisen puolen huomioimassa läpi koko prosessin.

”Etenkin kohdemaissa, joissa ei ole perinnettä turvallisuussektorin kehittämiselle, psykologisen turvallisuuden luominen muutoksessa on erittäin tärkeää. Kulttuurin merkitystä ja sen voimaa ei tule väheksyä. Henkilökohtainen havaintoni on, että muutoksen kohteena olevien organisaatioiden ”altistaminen” kansainväliselle yhteistyölle eri esim. EU-maiden viranomaisten kanssa, on nopeuttanut muutosta. Mitä useammalta toimijalta kohdeorganisaatio saa rohkaisua, tukea ja neuvoja, sitä todennäköisemmin kynnys uudistuksille laskee.”

Suomella, Suomen turvallisuusviranomaisilla sekä suomalaisilla on Ruotsalaisen mukaan erinomainen maine kriisinhallintamissioilla. Taustalla vaikuttaa erityisesti se, että Suomi on tunnettu yhteiskunnan läpinäkyvyydestä, ohuesta byrokratiasta, alhaisesta korruptiosta sekä kansalaisten korkeasta luottamuksesta viranomaisiin. Ruotsalaisen mukaan on myös yllättävän hyvin tiedossa, että Suomen turvallisuussektorin koko on suhteellisen pieni suhteessa muihin maihin.

”Tämä on edellyttänyt tehokkuuden tuottamista mm. lainsäädännön, johtamisen, prosessien, HR-prosessien sekä niin organisaation kuin henkilöstön osaamisen kehittämisen kautta. Suomen turvallisuussektorin kehitys on jatkuvaa ja käytännön osaamista on syntynyt siitä, mikä toimii ja mikä ei. Lisäksi olen havainnut suomalaisia arvostettavan siitä, että puhetta on vähän, mutta tekoja senkin edestä. Operaatiomaiden viranomaiset eivät kaipaa selkään taputtelua, kauniita sanoja, vaan konkreettista strategista neuvontaa hallintonsa ja toimintansa kehittämiseksi.”