
Eveliina Valtonen jakamassa Gender Based Violence casebookeja paikallisille kumppaneille Jubassa
Poliisin kesäunivormuun pukeutunut Eveliina Valtonen hymyilee leveästi vastatessaan puheluun toimistoltaan Jubasta. Valtonen on työskennellyt YK:n Etelä-Sudanin poliisioperaatiossa UNMISS UNPOL:ssa reilun vuoden ajan. Hänen työnsä ei tosin anna aihetta hymyyn, sillä hän toimii poliisineuvonantajana seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan väkivallan torjuntaan keskittyvässä tiimissä. Valtonen kollegoineen kouluttaa paikallisia poliiseja tutkimaan seksuaalirikoksia. Taustaltaan Valtonen on suomalainen rikostutkija, joka on virkavapaalla Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Työnsä vakavasta aiheesta huolimatta Valtonen viihtyy tehtävässään. Hän kiinnostui siviilikriisinhallinnasta ja YK-tehtävistä poliisikollegoidensa kertomusten kautta. Kun vaadittava kahdeksan vuoden työkokemus poliisina tuli täyteen, hänet valittiin siviilikriisinhallinnan peruskurssille ja alkoi hakeutua tehtäviin.
”Halu kansainvälisiin tehtäviin lähti sotilaallisen kriisinhallinnan puolelta. Olen palvellut ennen poliisiuraani Bosniassa 1999 ja Afganistanissa 2004. Halusin olla osa suurempaa kokonaisuutta kansainvälisessä kontekstissa. Jotkut kaverit on sanoneet, että en oikein osaa pysyä paikallaan, joten jonkinlaista seikkailunhalua tässä työssä myös on”, Valtonen kertoo.
Nyt Valtosella on menossa toinen siviilikriisinhallinnan komennus Etelä-Sudanissa. Vanhempana konstaapelina UNMISS:n tehtävät ovat tuntuneet sopivilta ja vastaavat hänen työkokemustaan. Työskentely YK:ssa on avannut uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia kasvaa niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisestikin. Vaikka suuren organisaation hallinnolliset haasteet kuluttavat, on työ antoisaa.
”Parasta on päivittäinen ihmisten kohtaaminen, kanssakäyminen ja keskustelut. Saan antaa omaa osaamistani eteenpäin, ja kun näen meidän kouluttamamme kouluttajan välittävän eteenpäin tietotaitoa hänen kollegoilleen, uskon heidän pärjäävän omillaan, kun YK-operaatio joskus lähtee”, Valtonen summaa.
Suomi lähettää CMC Finlandin kautta siviilikriisinhallinnan asiantuntijoita pääsääntöisesti YK:n poliisitehtäviin.
YK:n päivää vietetään 24. lokakuuta.