Ajankohtaista

Etusivu / Tietoa meistä / Ajankohtaista

Siviilipoliisina Malissa

Paahtavaa kuumuutta, äärimmäisen haastavaa tutkintatyötä vaikeissa olosuhteissa, terrorismin uhkaa, kansainvälisen tiimin tiivistä yhteisöllisyyttä, koti-ikävää ja malilaisia ystäviä – tätä kaikkea oli Marko Muhosen komennus siviilipoliisina Malissa.

YK:n hallinnoima valinta- ja haastatteluprosessi oli ollut pitkä, mutta lopultakin saimme tietää olevamme hyväksyttyjä osallistumaan operaatioon. Emme olleet kuitenkaan saaneet tarkkaa lähtöpäivää, joten jouduimme viettämään useita viikkoja epätietoisuudessa odottaen lähtökäskyä ja eläen samalla näennäisesti normaalia arkea.

Olin yrittänyt käyttää tämän ajan hyödyksi hakemalla mahdollisimman paljon tietoa kohdemaasta käyttämällä siihen kirjastoa ja netistä saatavaa tietoa. Pystyin vain toteamaan, etten löytänyt kovinkaan paljon sellaista ajankohtaista tietoa, jota olisin kaivannut. Ilmeisesti syrjäinen maailmankolkka läntisessä Afrikassa ei pääsääntöisesti kiinnosta meitä länsimaista valtaväestöä, eikä siitä ole ollut tarvetta tehdä julkaisuja.

Oma työni kotimaassa oli ollut viimeisen puoli vuotta kiireistä, mutta näytti siltä, että saisimme laajan tutkintakokonaisuuden toimet hoidettua loppuun juuri ennen lähtöäni. Kollegoilleni jäisi epäkiitollinen, mutta vaativa tehtävä suorittaa kaikki tarvittavat paperityöt loppuun. Kun viimeiset työtunnit kuluivat toukokuisena perjantai-iltapäivänä, siivosin pöytäni ja pakkasin tavarani pahvilaatikoihin odottamaan sitä päivää, kun joskus palaisin takaisin työpaikalleni. Tässä vaiheessa oli vaikea käsittää, että pitkään jatkunut suunnitteluprosessi alkaisi kohta toteutua oikeasti.

Sunnuntaina istuin jo lentokoneessa, ja suunta oli kohti Malin pääkaupunkia Bamakoa. Kotoa lähteminen ja perheen hyvästely painoi vieläkin mielessä, se oli saanut mielen apeaksi kuten aina. Ehkä pieni hetki unta lentokoneen melussa auttaisi hieman helpottamaan oloa.

Saavuimme Bamakoon heti puolenyön jälkeen. Lentokentän lämpömittarin näyttämä +34 astetta ja oma hikinen selkä antoivat mielikuvan siitä, millaiset olosuhteet meitä odottaisivat tästä päivästä lähtien. Täytyy myöntää, että minulla oli joitain ennakkoluuloja saapuessani Maliin. Tulevat vuodet osoittivat tämän ja monia muita ennakkoluulojani täysin vääräksi. Täällä asui valtaosaltaan ystävällinen kansa, joka ei kohdistanut minuun pitkän kolonialismikauden traumojaan.

Pääsimme lentokentältä kahden aikaan aamuyöllä hotellille, kuudelta aamupalalle ja kahdeksalta olimme YK:n pääleirissä perehdytysyksikön ovella odottamassa koulutuksen alkua. Ensimmäinen päivä YK:n palveluksessa oli saatu alkuun.

Perehdytyskoulutuksesta teknisen tutkinnan työhön

Helikopteri laskeutuu Malissa aukealle, paljon pölyä.

Perehdytyskoulutuksen aikana istuimme pääsääntöisesti oppitunneilla, joilla kävimme kouluttajien johdolla läpi organisaatiota, kulttuureja, Malin historiaa ja valtavan määrän erilaisia verkkokoulutuksia. Kahden viikon aikana meihin ahdettiin YK-tietoutta siinä määrin, ettei iltaisin tarvinnut enää odotella unen tuloa. Sain perehdytyksen päätyttyä nimityksen teknisen tukinnan yksikköön; tehtävä vastasi kotimaassa saamaani koulutusta. Tämä oli minulle ainoa ja paras tarjous tulevista työtehtävistä YK-organisaatiossa, joten tartuin siihen hetkeäkään epäröimättä. Malin olosuhteet ja tapahtumien mittakaavat tulisivat olemaan täysin poikkeavat siihen, mitä olin omassa työssäni tottunut näkemään ja tekemään.

Olin hädin tuskin päässyt yksikköön sisään, kun sain komennuksen osallistua kolmihenkisen tutkintaryhmän tehtävälle Soban-da-kylään Keski-Maliin. Alkutietojen mukaan heimoyhteisöjen pitkäaikaiset vihat toisiaan kohtaan olivat eskaloituneet, ja noin kolmenkymmenen hengen aseistautunut ryhmä oli moottoripyörillä kylään saavuttuaan alkanut ampua kaikkea elävää. Kyläläiset tulivat täysin yllätetyksi, paikalla olleista vain muutamat ehtivät pakoon. Miesjoukko tappoi kaikki eteen tulleet eläimiä myöten, ja polttivat suurimman osan kylästä viljasato mukaan lukien. Alkutietojen mukaan yli neljäkymmentä ihmistä oli kuollut ja kuten useasti näissä tilanteissa, uhreina ei ollut sotilaita vaan aseettomia siviilejä.

Lue Marko Muhosen kuvaukset tutkintatyöstä Soban-Dan, Malemenan ja Bountin kylissä uusimmasta Siviilikriisinhallinnan erikoisjulkaisusta.

Kulttuurishokista sopeutumiseen

Ensimmäisen vuoden jälkeen elämä Bamakossa oli asettunut jo uomiinsa. Asuminen ja paikallisyhteisö oli tullut tänä aikana hyvinkin tutuksi. Talomme vartijat auttoivat meitä tarvittaessa päivittäisten asioiden hoidossa, ja vuokraisäntä suhtautui aina asemansa vaatimalla vakavuudella asunnossa tapahtuviin korjaustarpeisiin, kuten kylpyhuoneen vesiputken katkeamiseen tai heikon internetyhteyden korjaukseen.

Olimme saaneet muodostettua paikallisten asukkaiden kanssa pienyhteisön, jossa olimme osa kaupungin katukuvaa ja korttelin elämää. Pidin usein sunnuntaisin ruokailuhetkiä lasten kanssa, yksi äideistä valmisti iltapäivällä ruuan noin kahdellekymmenelle hengelle. Kaikki tarvikkeet ostettiin läheiseltä torilta tai kadulla sijaitsevasta peltikojusta, joka toimi korttelin ruokakauppana. Näin kohdennettu apu meni suoraan niille ihmisille, jotka asuivat ympärillämme ja he saivat jotain myös jotain hyötyä läsnäolostamme. Hiekkaisen kujan reunoilla ruokaileva lapsilauma oli tyytyväinen ja koin myös itse jonkinlaista onnistumista, koska pystyin auttamaan näitä perheitä edes tällä omalla tavallani. Omassa työssäni, suuren organisaation pienenä osana ei aina pystynyt oman työnsä tuloksia huomaamaan.

Työyhteisö perheen tilalla

Henkilöitä kävelemässä selin kameraan, aukea maisema Malissa, taustalla vuoria.

Päivittäiset rutiinitehtävät varsinaisessa työssäni ovat sisältäneet koulutusten pitämistä, raporttien kirjausta, yhteistyötä sotilasyksiköiden kanssa sekä pieniä tutkintatoimia. Paikallinen poliisikoulu on tullut meille tutuksi useiden käyntiemme johdosta ja olemme saaneet hiottua koulutuspakettiamme yhä paremmaksi. Viikot menevät nopeasti ja olemme viikon jokainen päivä töissä.

Meillä on silti mahdollisuus viettää aikaa tutuksi tulleiden, kansainväliseen yhteisöön kuuluvien eri kansallisuuksia edustavien kollegoiden kanssa. Kuulemme heiltä tarinoita siitä, miten he olivat päättäneet hakeutua tällaiselle tehtävälle ja millaisista työyhteisöistä he tulevat. Yhdessä aikaa vietettäessä voi saada hetkellisen tunteen omasta kodista ja perheyhteisöstä, mikä meiltä kaikilta täällä työskenteleviltä Malissa puuttuu. Nämä yhteiset hetket ovat tärkeitä jaksamisen kannalta, tärkeitä pitämään yllä hyviä suhteita omaan työyhteisöön, jotta jaksaa palvella aikansa näissä olosuhteissa kaukana kotoa, aina seuraavaan lomaan tai palveluksen päättymiseen saakka.

Kotiinpaluu

Tätä kirjoittaessani vietän viimeistä viikkoa Malissa ja on tullut lopultakin aika palata takaisin kotiin perheen luokse kahden vuoden komennuksen jälkeen. Olen tottunut tähän maahan ja kansalaisiin siinä määrin, että kaikki se, mikä aluksi oli hämmentävää ja outoa, on muuttunut nyt normaaliksi. Se, mikä oli aluksi painostavaa kuumuutta, on nyt tähän elämänvaiheeseen kuuluvaa Afrikan lämpöä. Olen tottunut elämään tässä yhteisössä työkavereideni kanssa elämällä ja hengittämällä tämän mission kautta jokainen päivä. Se on vienyt meiltä paljon, mutta myös antanut paljon.

On kuitenkin tullut aika sanoa hyvästit tälle maalle ja palata takaisin sinne, mistä aikoinaan lähdinkin liikkeelle. Perhe ja koti omine askareineen odottavat, samoin kuin pahvilaatikoihin pakkaamani tavarat työpaikalla. Tämä elämänvaihe jättää rikkaan muiston ja vahvan kokemuksen, jota tulen kantamaan muistissani ja olemuksessani pitkään. Entä palaisinko tänne muutaman vuoden jälkeen uudelleen? En. En varmasti.

Tai ehkä.

Marko Muhonen palveli siviilipoliisina MINUSMA MALI -operaatiossa 2019-2021. Lue Muhosen kuvaukset tutkintatyöstä Soban-Dan, Malemenan ja Bountin kylissä uusimmasta Siviilikriisinhallinnan erikoisjulkaisusta. Voit myös  ladata Siviilikriisinhallinnan erikoisjulkaisun pdf-liitteenä.

Kuvat: Michel Menetrey

 

 

Jätä kommentti

Accessibility