
EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Josep Borrell ilmoitti toukokuussa Israelille, että maan suhteet EU:hun kärsivät syvästi, mikäli Israel ei välittömästi päätä sotilasoperaatiotaan Rafahin kaupungissa Gazassa. Ylen huhtikuussa teettämän kyselyn mukaan 21 prosenttia suomalaisista hyväksyy ja 60 prosenttia ei hyväksy Israelin sotatoimia Gazassa.
Suomen ja EU:n suhde Israel–Palestiina-konfliktiin kiinnostaa ja puhututtaa suomalaisia. Mitkä ovat pysyvän ja oikeudenmukaisen ratkaisun raamit ja voiko EU edesauttaa kestävän rauhan saavuttamisessa? Miten EU:n tulisi uudistaa kriisinhallintapolitiikkaansa, jotta se vastaisi paremmin paikallistason ongelmiin konfliktissa? Mikä on EU:n ulkopolitiikan painoarvo Israelin valtion ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa?
Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan, Lähi-idän tutkimuksen sekä Kriisinhallintakeskuksen järjestämässä tilaisuudessa aihepiiriä tarkastellaan politiikan, konfliktinratkaisun ja tieteellisen tutkimuksen ammattilaisten voimin. Paneelissa keskustelevat kansanedustaja Pekka Haavisto, Kriisinhallintakeskuksen johtava asiantuntija Jyrki Ruohomäki ja Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan väitöskirjatutkija Bruno Jäntti. Paneelikeskustelun juontaa yliopistotutkija Johanna Vuorelma ja tilaisuuden avaa yleisen valtio-opin dosentti, varadekaani Hanna Wass.
Lisätietoja tapahtumasta: https://helsinginyliopisto.etapahtuma.fi/events/public-fi?id=68351