Ajankohtaista

Etusivu / Tietoa meistä / Ajankohtaista

Itseopiskelun aika on käsillä

Niin meillä kuin muuallakin jylläävä koronapandemia on toistaiseksi sulkenut koulutuksia ympäri maailmaa. Sulkeutuneet lähiopetuksen mahdollisuudet ovat kuitenkin avanneet uusia kriisinhallinnan ovia aiemmin maksullisiin koulutuksiin. Kriisinhallintakeskuksen koulutustiimi haluaa rohkaista siviilikriisinhallinnasta kiinnostuneita ja siinä jo mukana olevia tutustumaan lähemmin avautuneisiin e-oppimisen mahdollisuuksiin. Tästä innostuneena olemmekin koonneet pienen katsauksen tarjonnasta. Aiheet avautuneissa opinnoissa ovat monipuolisia: aina operaatioiden historiasta nykypäivän humanitaariseen työhön, turvallisuudesta ihmisoikeuksiin ja paljon muuta.

Useat sähköiset oppimisalustat vaativat kirjautumisen, jonka jälkeen pääsee tutustumaan tarkemmin tarjontaan. Osa kursseista on edelleen maksullisia, mutta paljon on myös ilmaisia kursseja tarjolla. Kursseja ei välttämättä tarvitse suorittaa alusta loppuun, vaan voit myös vain silmäillä aineistoja tai kuunnella luentoja. Monesta kurssista on mahdollista saada myös todistus (osa maksullisia). Jos suoritat kurssikokonaisuuksia, suosittelemme lämpimästi tallentamaan saamasi todistukset.

  • Peace Operations Training Institute (POTI) kurssien opetussuunnitelmissa nousevat esiin YK:n rauhanturvaoperaatiot ja niihin liittyvistä aihekokonaisuudet: www.peaceopstraining.org/courses/
  • Geneva Centre for Security Sector Governance ja International Security Sector Advisory Team (DCAF/ISSAT) tarjoaa reformiin liittyviä verkkokursseja: issat.dcaf.ch/Learn/E-Learning
  • UN System Staff College (UNSSC) tarjoaa laajasta kurssitarjonnastaan kursseja niin YK:n henkilökunnalle kuin myös vieraille: newunkampus.unssc.org/
  • United Nations for Training and Research (UNITAR) tarjonta pitää sisällään konferensseja, avoimia luentoja, seminaareja, workshoppeja sekä online kursseja: https://unitar.org/
  • Siviilikriisinhallinnan teemoja ja yleishyödyllisiä, oman asiantuntijuuden tai esimerkiksi kielitaidon kehittämiseen ja vahvistamiseen kursseja löydät: www.coursera.org/ ja www.edx.org
  • United Nations Department of Safety & Security (UNDSS) tarjoaa BSAFE-turvakurssin, joka yhdistää vanhat BSITF ja ASITF -kurssit. Tämä kurssi on pakollinen kaikille YK:n tehtäviin meneville ml. harjoittelijat ja konsultit, mutta hyvä kokonaisuus turvallisuudesta myös muillekin: training.dss.un.org/course/category/6 

Lisätietoja: training(at)vzz6xbx06cc.c.updraftclone.com

Jätä kommentti

Accessibility