
Suomalainen Kati Bailey on nimitetty korkeaan tehtävään EU:n siviilikriisinhallintaoperaatio European Union Capacity Building Mission in Somalian (EUCAP Somalia) varapäälliköksi.
Varapäällikkönä Bailey tulee ohjaamaan operaation toimintaa ja suunnittelua sen mandaatin mukaisesti. Tehtäviin sisältyy myös muun muassa operaation koordinaatio- ja yhteistyö muiden EU toimijoiden ja kansainvälisen yhteisön kanssa.
EUCAP Somalia -operaatio tukee Somalian viranomaisia parantamaan meriturvallisuutta ja kehittämään poliisin valmiuksia. Operaatio tukee Somaliaa myös oikeusvaltioperiaatteen vahvistamisessa.
”Näen operaation työn tärkeänä osana pyrkimyksiä luoda vakautta alueelle ja luoda edellytyksiä viranomaisten kykyyn vastata erilaisiin turvallisuusuhkiin ja torjua rikollisuutta. Koen varapäällikön tehtävät merkityksellisenä myös kansallisesta näkökulmasta. Suomi osallistuu aktiivisesti kansainväliseen kriisinhallintaan. Tehtävä EU-operaation ylimmässä johdossa suomalaisena asiantuntijana on myös mahdollisuus vaikuttaa kentällä tehtävään työhön.”, Bailey sanoo.
Bailey on aiemmin työskennellyt kriisinhallinnan kansainvälisissä tehtävissä Libyassa, Kosovossa ja Georgiassa sekä EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alaan liittyvissä tehtävissä.
Suomalaisia työskentelee EUCAP Somalia -operaatiossa tällä hetkellä Baileyn lisäksi neljä henkilöä asiantuntijatehtävissä Kriisinhallintakeskuksen lähettämänä.