”Saavuin Moptiin, Keski-Maliin vuoden 2017 lopulla. Takana oli jo n. 10 kuukautta palvelusta pääkaupunki Bamakossa. Taakse jäivät Bamakon kirkkaat valot ja ne vaihtuivat Moptin hieman synkempiin sävyihin. Toimipaikan nimi on Mopti vaikka todellisuudessa leirimme sijaitsee Sevaren kaupungissa n. 14 km;n päässä Moptin kaupungista. Muutos oli aika suuri niin turvallisuuden kuin muidenkin olosuhteiden näkökulmasta. Turvallisuustilanne oli […]
Poliisiyhteistyötä keskisessä Somaliassa
”Somaliassa toista vuotta työskennelleen kollegan ohje siitä, että pitkähihaiset paidat voi suosiolla jättää kotiin, osoittautui oikeaksi. Vaikka täällä viettämäni aika kääntyy kohta jo kolmannelle kuukaudelle, ei voi olla ihmettelemättä sitä varmuutta, jolla aurinko paistaa jokainen aamu ja saattelee uuteen työpäivään. Sää on puheenaiheena täällä Somalian Baidoassa muutenkin. Se osoittaa oman armottomuutensa aika ajoin kuivuutena ja […]
Ajatelmia Saharan laidalta – ainakin melkein
”Aika aikaansa kutakin – sanotaan jossain sananlaskussa. Tämä pitää paikkansa myös täällä Afrikassa, ja ennen kaikkea Malissa. Oma kahden vuoden siviilikriisinhallintaoperaationi alkaa kääntymään oikeasti loppuliukua kohden – ja viimeisen kuuden kuukauden jatkojen tullessa virallisesti sähköpostiini tammikuussa, päätin mennä ja kokea vielä jotain uutta ja siten tuoda uutta näkökulmaa sekä uusia haasteita itselleni. Saapastelin siis lomilta […]
Pieniä toivonpilkahduksia epätoivoisessa Etelä-Sudanissa
Keväällä 2017 Jubaan lähtenyt kolmen hengen poliisitiimi kertoo tunnelmistaan: ”Tiesikö tiimimme millaisia haasteita edessä olisi, kun helmikuun lopussa pitkän odotuksen jälkeen lähdimme Suomesta? Kyllä ja ei. Meidät saateltiin matkaan pienen julkisuuden saattelemana. ”Ensimmäinen seksuaalirikoksiin erikoistunut tutkijaryhmä Etelä-Sudaniin”. Huhhuh, paineita kasautui, mutta mennään nyt ensi töitä tekemään ja katsotaan sitten mitä kerrottavaa on. Kolmen viikon Ugandan […]
Ajatelmia Saharan laidalta 2
”Olen nyt ollut MINUSMA -operaatiossa poliisiasiantuntijana kohta puolisen vuotta, ja niistä 5 kuukautta olen saanut viettää Saharan laidalla, Timbuktussa. Tuo paikka oli aikaisemmin tuttu vain Aku Ankan sivuilta ja kun minulle tarjottiin mahdollisuutta tulla työskentelemään tänne, jossa ”pippuri kasvaa”, en epäröinyt vaan vastasin myöntävästi haasteeseen. Saapuessani tänne joulukuussa lämpötila oli maltillisen 30 asteen alapuolella, ja […]