Mummu, babushka, äiti, vanhempi konstaapeli, poliisineuvonantaja – ainakin näillä nimillä Heidiä* saa puhutella. Kaikki ovat yhtä oikein, edustaen voimanaisen eri puolia. Omaa äitiään hän suunnittelee tänä äitienpäivänä onnittelevansa ulkona, turvallisen välimatkan etäisyydeltä. Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne harmittaa ja aiheuttaa omat haasteensa arkeen, mutta Heidillä ei ole tapana jäädä voivottelemaan, vaan tarttua toimeen ja edistää asioita, miten […]
Ihmisoikeuksien tienraivaajana Malissa
Helsingin kadunkulkija tuskin ensimmäisenä arvaisi, että säteilevästi hymyilevä, pörröistä talvimyssyään riisuva nuori nainen työskentelee ihmisoikeuksien tienraivaajana sekasortoisessa Malissa, Afrikassa. Elina Hakalalla on kuitenkin Human Rights and Gender Trainer -pestiä Bamakossa takanaan jo vuosi. Nyt hän on tullut lyhykäiselle lomalle Suomeen. – Aikoinaan CMC:n koulutuksessa puntaroin, onko minusta tällaiseen. Peruskurssi (Basic Course) antoi hyvät eväät pohtia […]
Tasa-arvoneuvonantajan tehtävissä Euroopan neuvostossa
Reilut kaksi vuotta on kulunut Kiovassa Euroopan neuvoston Ukrainan-toimistossa sukupuolten tasa-arvoneuvonantajan tehtävissä. Aloittaessani tässä aivan uudessa pestissä tuskin saatoin kuvitella kuinka mielenkiintoisia ja vaihtelevia tehtäviä vastaani tuleekaan. Mistä sitten työpäiväni koostuvat? Riippuu paljon päivästä. Saatan aloittaa päiväni neuvomalla mediahankkeessa työskentelevää työkaveriani siitä, kuinka olisi parasta sisällyttää tasa-arvoteemaa osaksi erästä tulevaa toimittajien koulutusta. Seuraavaksi voin kiirehtiä […]
Yhtä juhlaa
Se tunne, kun vieraalla maalla kuuntelee Finlandiaa… Sitä tuntee itsensä hiukan isänmaallisemmaksi, hyvin ylpeäksi itsenäisestä Suomestamme ja rinta paisuu kunniasta, kun saa olla Suomen lähettiläs maailmalla. Kun 6. päivä joulukuuta Suomen lähetystön vastaanotolla Kiovassa laulettiin Maamme -laulua, piti räpytellä aika kovasti silmiä ja vähän tekoyskiä liikutuksen peittämiseksi. Niin vahva on ylpeydentunne, kun vieraalla maalla kuuntelee […]
Elämää Kosovon EULEX-operaatiossa
Aloitin työskentelyn Kosovon EULEX-operaatiossa huhtikuussa -16 sotarikostutkijana. Kosovon sodassa 1998-1999 sai surmansa toistakymmentätuhatta ihmistä, ennen kuin sota saatiin päätökseen Naton pommituskampanjalla maalis-kesäkuussa 1999. En lähde tässä kirjoituksessa avaamaan sen enempää tutkimuksiamme liittyen vuosien 1998-1999 tapahtumiin Kosovossa, vaan keskityn enemmän jokapäiväiseen elämään tällaisella siviilikriisinhallintamissiolla. Kosovohan sijaitsee keskellä Eurooppaa ja täällä on nykyään ihan rauhallista noin yleisesti […]