Pieniä toivonpilkahduksia epätoivoisessa Etelä-Sudanissa

Keväällä 2017 Jubaan lähtenyt kolmen hengen poliisitiimi kertoo tunnelmistaan: ”Tiesikö tiimimme millaisia haasteita edessä olisi, kun helmikuun lopussa pitkän odotuksen jälkeen lähdimme Suomesta? Kyllä ja ei. Meidät saateltiin matkaan pienen julkisuuden saattelemana. ”Ensimmäinen seksuaalirikoksiin erikoistunut tutkijaryhmä Etelä-Sudaniin”. Huhhuh, paineita kasautui, mutta mennään nyt ensi töitä tekemään ja katsotaan sitten mitä kerrottavaa on. Kolmen viikon Ugandan … Lue lisää

Haastavia sääolosuhteita

”Neljän vuodenajan maasta tulevana ihmisenä ympäristössä tapahtuvia muutoksia seuraa aina erityisellä mielenkiinnolla. Nigerin tunnusomaisimpia ympäristön visuaalisia ominaisuuksia on tietenkin hiekka. Niameyn (Nigerin pääkaupungin) yleisnäkymä on kylämäinen osin juuri hiekan vuoksi. Hiekkatiet pilkkovat kaupunkia osiin päällystettyjen valtateiden jättämiltä koloilta. Hiekka on kaikkialla. Ohut ruskea pöly levittäytyy joka paikkaan. Kasvit näyttävät nuhjuisilta, kaiken ulkona olevan yleisilme on … Lue lisää

Ajatelmia Saharan laidalta 3

”Sanonta että kaikki ei aina suju kuin Strömsössä pitää valitettavasti paikkansa myös Malissa. Tilanne Timbuktussa on ollut huonontumaan päin mitä turvallisuuteen tulee, ja MINUSMAn leirejä (2kpl) vastaan on isketty tänä vuonna kranaatinheittimin ja raketein viisi kertaa. Reilu kaksi viikkoa sitten tähän omaan leiriini hyökättiin kuuden hyökkääjän voimin. Hyökkääjät pääsivät leiriin sisään ja pari tuntia kestäneen … Lue lisää

Operaatioelämän ikäviä puolia

”Ripuli – tuo jokaisen Egyptin -matkaajan vaiva iski taannoin kuin sula laava suoliini. Täällä pitää tietenkin olla aivan eri tavalla huolissaan siitä, mitä suuhunsa pistää, kuin pohjolan synkissä oloissa. Paikallisen Prisman kylmäketju on saattanut hyvinkin ottaa katkohoitoa matkan varrella. Neljän päivän pahoinvoinnin jälkeen menin tapaamaan lääkäriä. Koska naapurini tohtori S oli lomalla, marssin suoraan ystävällisten … Lue lisää

Raportointitehtäviä Luhanskissa

  ”Työskentelen Etyjin Ukrainan tarkkailumissiossa (SMM) Luhansk Monitoring Teamin (LMT) raportointi- ja poliittisen analyysin yksikössä. Suurin osa operaation kymmenestä tiimistä on hyvin pieniä (alle 10 henkilöä). Donetskin ja Luhanskin tiimeissä Itä-Ukrainassa monitoreita on kuitenkin huomattavasti enemmän. LMT:lla on päivittäin kentällä parikymmentä operatiivista partiota. Raportoinnin kannalta tämä tarkoittaa usein kiireisiä päiviä ja aikapainetta, sillä monesti vuorossa … Lue lisää

Accessibility