Suomi lähettää noin 30 henkilöä ja kalustoa avuksi Ruotsin metsäpalojen sammuttamiseen

Ruotsi on hyväksynyt myöhään torstai-iltana Suomen tarjoaman avun metsäpalojen sammuttamiseksi. Suomi lähettää Ruotsiin omavaraisen pelastusjoukkueen kalustoineen. Muodostelma käsittää noin 30 henkilöä ja kalustoa, kuten paloautoja, säiliöautoja, moottoriruiskuja ja maastokelpoisia ajoneuvoja. Pelastushenkilöstö saapuu Ruotsiin alustavan arvion mukaan lauantaiaamuun 28.7. mennessä ja he aloittavat työnsä keski-Ruotsissa mahdollisimman pian perille päästyään. Suomalaiset sammuttajat työskentelevät Ruotsissa noin viikon. Operaation … Lue lisää

Suomi Areenalla puhuttiin rauhantyöstä sekä kriisinhallinnasta ja sen merkityksestä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle

Siviilikriisinhallinta on keino vahvistaa paikallisten turvallisuustoimijoiden osaamista ja siten tukea rauhaa ja sen kestävyyttä kompleksisessa tilanteessa kertoi Kriisinhallintakeskuksen johtaja Kirsi Henriksson keskiviikkona SuomiAreenalla järjestetyssä keskustelussa. Kriisinhallintakeskuksen, Suomen YK-liiton, SaferGloben ja WISEn järjestämässä ”Puhuuko Suomi enää rauhaa” -keskustelutilaisuudessa puhuttiin rauhantyöstä sekä kriisinhallinnasta ja sen merkityksestä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Keskustelussa olivat mukana Kriisinhallintakeskuksen johtaja, EU:n Nigerissä … Lue lisää

Puhuuko Suomi enää rauhaa? Kriisinhallintakeskus mukana SuomiAreenalla

Suomi on niittänyt mainetta sekä sotilaallisessa että siviilikriisinhallinnassa ja rauhanvälittäjiämme arvostetaan maailmanlaajuisesti. Konfliktien luonteen muuttuessa työstä on tullut yhä haastavampaa. Samalla rahoitus ohjautuu kasvavissa määrin muualle ja sisäisen turvallisuuden kysymykset vievät yhä enemmän huomiota pois maailman kriisipesäkkeistä. Miten voimme varmistaa, että Suomi pysyy jatkossakin rauhanturvaamisen, rauhanrakentamisen ja kriisinhallinnan osaajana? Panostaako Suomi riittävästi konfliktien ennaltaehkäisyyn ja … Lue lisää

Kriisinhallintakeskuksen hanke parantaa pelastusviranomaisten toimintaa kotimaassa -harjoitus Kuopiossa

Kuopiossa harjoitellaan tällä viikolla kansainvälisen pelastustoiminnan resurssien hyödyntämistä myös kotimaassa. Kriisinhallintakeskus hallinnoi kansainväliseen toimintaan tarkoitettuja raskasta rauniopelastusmuodostelmaa ja teknisen tuen tiimiä, joiden osaamista on tarkoitus jatkossa hyödyntää myös kansallisten viranomaisten käyttöön. Pelastusopiston harjoitusalueella ja Pohjois-Savon pelastuslaitoksella järjestettävään harjoitukseen osallistuvat Kymenlaakson, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan pelastuslaitokset. Harjoituksen aikana testataan Kriisinhallintakeskuksen johtaman ja Palosuojelurahaston rahoittaman hankkeen lopputuloksena … Lue lisää

Kriisinhallintakeskuksen uusi johtaja Kirsi Henriksson aloittaa tehtävässään

Sisäministeriön alaisen Kriisinhallintakeskuksen uudeksi johtajaksi valittu Kirsi Henriksson aloittaa tehtävässään huhtikuun alussa. Henriksson siirtyy Kuopioon Nigeristä, jossa hän on johtanut Euroopan unionin siviilikriisinhallintaoperaatiota kesästä 2016 lähtien. Sitä ennen hän työskenteli Malissa ja Libyassa. Ennen siirtymistään kansainvälisiin tehtäviin Henriksson toimi Kriisinhallintakeskuksen tutkimus- ja kehittämisjohtajana vuodesta 2008 lähtien. Hänellä on laaja-alainen tuntemus kansainvälisestä kriisinhallinnasta ja vahva kokemus erilaisten, vaativien … Lue lisää

Accessibility